Lähtötunnelmia

Lähtötunnelmia osa I , perjantai 13.

Miltä nyt tuntuu? Sen tunteen kun osaisikin pukea sanoiksi. Hämmennys on suuri, se tässä kaiketi on päällimmäisenä mielessä. Täällä sitä ollaan asuttu ja eletty nyt aika tasan se yhdeksän kuukautta ja nyt olisi aika lähteä täältä takaisin sinne mistä alun perin lähtikin. Viime päivinä on tullut vähän pakkailtua ja siivottua ja hoidettua jotain pakollisia asioita. Muuten on vain tullut oltua ja möllöteltyä rannalla ja uima-altaalla. En ole ehkä ikinä ollut näin ruskea, jos tässä jotain positiivista haluaa pakolla etsiä. Kenen ikinä vaihtarin kanssa sitä ikinä vaihtaakaan kuulumisia, niin kaikilla on vähän sama kummallinen olotila. Ei oikein tiedä mitä tehdä, minne mennä ja mitä ajatella. Kaksi hyvää kaveria tuli jo hyvästeltyä tuossa tiistaina ja tänään lähtee vielä yksi hyvä ystävä. Sen jälkeen täältä ehkä onkin itsekin hyvä ottaa jalat alleen, koska eihän täällä kyllä ilman kavereita viitsi olla. Huomenna on siis luvassa lopullinen pakkaaminen, josta näyttäisi tulevan huomattavasti kivuttomampi kuin mitä kuvittelin. Lähes kaikki vaatteet on jo pakattu ja vasta toinen matkalaukku on täynnä. Paljon tuli kyllä heitettyä vaatetta roskiinkin, koska tuo pesukone on pilannut suuren määrän vaatteita. Saas nähdä kuinka huomenna käy. Jäljellä on vielä kaiken pikkukrääsän pakkaaminen ja ne vievät kyllä aina ihan kiitettävästi tilaa. En ole kuitenkaan ollenkaan huolestunut. Mikäli kaikki ei mahdu mukaan, niin ne pääsevät arvostetulleen paikalle roskien taivaaseen. Illansuussa menen yhden amerikkalaisen tytön luokse. Hänen kaikki kämppiksensä valmistuivat juuri nyt CalPolysta ja huomenna heille järjestetään juhlat. En tunne sieltä ketään muuta kuin tämän yhden tytön, mutta ajattelin nyt mennä kohteliaasti paikalle, ainakin käväisemään. Sunnuntaina on sitten tarkoitus lähteä aamulla aikaisin ajelemaan kohti Disneylandia. Kameran muisti on tyhjennetty, jotta mahtuu ottamaan lukuisan määrän valokuvia, mutta vielä pitää muistaa ladata akku ettei vaan käy niin huonosti, että akku loppuisi kesken kaiken.
Netin sopimus on loppunut, joten tässä ollaan nyt kaksi päivää oltu ilman surffaamista. Vähän on orpo olo, kun ei ole televisiota eikä voi surffata netissä eikä ole edes pakollisia kouluhommia tehtävänä. Ajattelinkin käydä vuokraamassa muutaman leffan illaksi. Olisi luvassa myös yhden bileet, mutta jotenkin musta tuntuu siltä, että jätän ne nyt suosiolla väliin.


Lähtötunnelmia osa II, lauantai 14.

Sinne meni Susanne. Hänen matkalaukkunsa painoi yli rajojen. Painoa saa olla laukkua kohti sellaiset 50lbs (ts 23kg) ja hänen laukkunsa painoivat yli 70lbs. Onneksi oli kuulemma joku uusi nuori työntekijä, joka ei ollut niin tarkka punnituksessa, niin ei tullut mitään lisämaksua. Ongelma vaan on, että hän on menossa vielä viideksi päiväksi New Yorkiin ja eihän siellä voi olla mitään ostamatta. Hänen täytyy siis väkisinkin heittää jotain pois, sillä laukut ei vain paina liikaa vaan ne ovat myös ääriään myöten täynnä. Minulla jo iski hieman paniikki, koska minä saavuin tänne kahden ison ja täyden matkalaukun kanssa ja Sussien saapui vain yhden matkalaukun kera. Kuinka ihmeessä minä saisin kaikki tavarani mahtumaan samoihin laukkuihin, jos Sussien tavaramäärä oli tuplaantunut. Kyllähän minäkin sen tiedän ettei minun tavaramääräni vuoden aikana ainakaan mihinkään ole pienentynyt. Niinpä tänä aamuna pakkasin laukkuni, ihan vain tietääkseni, että kuinka painavia laukut ovat ja mahtuuko niihin läheskään kaikki tavarani. Ilokseni voin todeta, että nautin tässä aamiaista varsin leppoisin mielin. Laukut ovat kiinni ja niissä on meikkipussiani ilman kaikki tavarani eivätkä laukut paina edes mahdottomasti. Huokaus, helpottunut sellainen.
Kamalasti sitä on tavaraa, joka pitää heittää roskiin. Tänään olisi vuorossa vielä jääkaapin ja muiden ruokatavaroiden roskiin heittäminen. Onneksi ei ole paljon roskiin heitettävää, mutta kyllä se siltä ikävältä tuntuu heittää poies hyvää tavaraa. Tänä aamuna jynssäsin vielä hellan ja uunin puhtaaksi. Nyt minä olen mielestäni omat osuuteni hoitanut. Olen pessyt suihkun ja yläkerran kylpyhuoneen, jääkaapin ja nyt vielä uunin/hellan. Tämä yksi rakan kämppäkaverini, joka muutti tuossa jo kolmisen viikkoa sitten pois ei ole siivonnut mitään. Ja tällä tarkoitan sitä, että hän ei siivonnut mitään koko vuoden aikana. Raivostuttava homma. Niin ne kusipäät pääsevät pälkähästä!!! GRRR!!! Jouduin jopa siivoamaan hänen lavuaarinsa (kyllä, meillä on yläkerrassa omat lavuaarimme), koska mikäli en sitä siivoaisi, niin joutuisin vähentämään sen takuustani.
Eipä mulla sydämellä tällä kertaa varmaan muuta ole.
Vielä viimeisen aamun otos kotioveltani. Tätä tulee kyllä ikävä, vaikka ei aurinko paistakaan.


Lähtötunnelmia osa III, maanantai 16, Orange county

Uskokaa tai älkää, olen tänään viimeistä päivää Kaliforniassa, minä itse en sitä ainakaan usko. Eilen tuli otettua nokka kohti OCta ja Disneylandia. Saavuttiin perille siinä puolen päivän jälkeen, vaikka yksi poliisi meidät pysäyttikin matkalla. Erinin autossa on erittäin kummalliset turvavyöt ja kuskin turvavyö on myös hivenen rikki. Jollain ilveellä poliisi kuitenkin onnistui näkemään ettei Erinillä ole turvavyö kiinni, vaikka poliisi oli pysähtyneenä ja meillä oli mittarissa 65 mailia tunnissa. Niin meidän oli pysähdyttävä pientareelle ja poliisi kirjoitti Erinille jonkin fix-ticket, joka ilmeisesti on $10 sakko ja se pakottaa auton omistajan korjaamaan autossa olevan vian 30 päivän sisällä. Tämän jälkeen meitä ei pysäyttänyt enää mikään.
Disneylandissa pyörähtikin koko päivä. Tuli käytyä jos jonkinlaisessa vekottimessa. Kävin myös tapaamassa Mikki-Hiirtä, josta minulla tietenkin on todisteena valokuvia. Jokainen laite oli saanut teemansa jostain Disneyn hahmosta tai kokonaisesta elokuvasta. Toteutus oli viety äärimmilleen, joten jo jonossa seistessä pääsi jollain tavalla nauttimaan tulevasta tunnelmasta. Jonotusajatkin olivat ihan kohtuullisia. Pisimmillään jouduttiin jonottamaan 40 minuuttia, mutta ei se kyllä edes niin pitkältä ajalta tuntunut. Ja mikä mukavinta, lähes poikkeuksetta kaikki härvelimet kestivät kauemmin, kuin ”normaalissa” huvipuistossa olevat laitteet. Se teki siitä odotuksesta huomattavasti siedettävämmän, kun tiesi ettei se hupi ole sitten ohi seuraavassa 30 sekunissa.
Illan päätteeksi menimme tapaamaan Erinin kaveria yhteen baariin, jossa tämä kyseinen hemmo toimii baarimikkona. Hän tarjosi meille kaljaa ja siideriä. Otin siiderin iloisena vastaa, vaikka se olikin päärynäsiideriä. Onneksi päärynäsiideri on täällä hyvin eri makuista kuin koto-Suomessa, mutta kyllä se silti vähän liian makeaa on minun makunystyröilleni. Kun tämä kyseinen baari sulkeutui, siirryimme johonkin toiseen baariin. Siellä oli oudoin ikinä näkemäni baarimikko. Kyseessä oli ehkä 35-vuotias naishenkilö, joka oli varmasti joko humalassa tai jossain aineissa tai kenties jopa molemmissa. Sen liikkuminen ja elehtiminen oli jotain ihan muusta maailmasta olevaa. En voinut olla tuijottamatta häntä, koska se oli vain niin viihdyttävää katseltavaa.
Alun perin meidän piti mennä yöksi Erinin jonkun kaverin luokse, mutta emme saaneet häntä kiinni. Sitten yöllä kävimme tämän baarimikon oven takana katsomassa, joskos hänen luokseen voisi jäädä yöksi. Onneksi se ei sopinut, koska hän nimittäin asuu vielä vanhempiensa luona. Niinpä saavuimme yöllä siinä klo 2:30 aikaan tänne motelliin. Otin yksityishuoneen, koska seurassamme oli edelleenkin kyseinen baarimikko (siis ei se kreisi nainen vaan se Erinin kaveri), ja tiesin, että heillä on meneillään jotain vispilänkauppaa, niin en nyt ihan välttämättä halunnut jakaa huonetta heidän kanssaan.
Ja nyt on siis maanantai 16.kesäkuuta. On tullut aika tämän tytön lähteä kotiin. Tämän päivän ohjelmasta ei muuta tietoa vielä ole. Ruokaa toivon saavani jossain vaiheessa, koska kyseistä asiaa en kumpuni sisälle ole saanut kuin viimeksi eilen lounasaikaan ja nyt alkaa olla jo tämän päivän lounasaika. Illalla klo19 aikaan pitää mennä kentälle, joten tässä on vielä (tai enää) 8 tuntia aikaa keksiä jotain mullistavaa tekemistä. Saas nähdä mitä tapahtuu. Sen kuitenkin tiedän, että koneen kohti Heathrown kenttää pitäisi aikataulun mukaan lähteä klo 2115. Pidetään peukut pystyssä, että näin myös tulee tapahtumaan.
Näin kuittaa Emmi motellista.


Siellä menivat Mikki- ja Minni-hiiri.



Minä ja Mikki-hiiri!! =)



Minä Mikki-hiiren kotitalon edessä. Postilaatikkokin on ihan... juuri sitä.



Leijonakuningas.


Sama päivä, lentokenttä.
Yhdeksän kuukautta ja viisi päivä sitten lähdin Suomesta. Nyt olen Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä odottelemassa koneen lähtöä kohti Lontoon Heathrowta. Tunnelma on edelleenkin hyvin sekava ja jännittynyt. En voi ymmärtää miksi, mutta jonkun ihmeen takia minua nyt jännittää kovasti kotiinpaluu. Hyvinhän kaikki tulee menemään, mutta silti sitä jotenkin jännittää, että jotain suurta ja mullistavaa on tapahtunut minun poissa ollessani ja nyt olisin tippunut kokonaan kärryiltä. Luvassa on kuitenkin heti skumppaa veljen kanssa keskiviikkona ja keskikesän juhlaakin päästään heti viettämään. Ennen kuin huomaankaan olen täysin kotiutunut jälleen Suomeen ja täällä olostani on vain hyvät muistot jäljellä. Käsittämätöntä, että nyt se on ohi! Kiitos ja näkemiin!! ÜÜÜ

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Säälittävää kuinka vähän sitä on tullut viime aikoina tullut kirjoitettua. Ei voi laittaa syyksi pelkkää kiirettä enemmänkin tässä on nyt kyse ollut laiskuudesta. Ehkä kuitenkin vielä enemmän on kyse sekasorrosta pääni sisällä. Ei tiedä mitä ajatella mistäkin. Kun yhdeksän kuukautta asuu jossain, niin kyllä siitä väkisinkin tulee itselleen koti. On saanut kerättyä ympärilleen ihania ihmisiä ja on tottunut liikkumaan uudessa ympäristössä ja puhuu sujuvammin (muttei edelleenkään sujuvasti) maassa puhuttavaa kieltä, ja sitten tuleekin yhtäkkiä aika palata takaisin kotimaahansa, ei tiedä enää mistä ajatella ja mitä. Olenhan minä aivan valmis kotiin tulemaan, mutta jokin siinä jännittää niin paljon, että tekisi vaan mieli jäädä tänne. Pari kaveria lähtee huomenna aamulla kohti kotimaitaan, enkä minä millään tahdo sitä ymmärtää. Minä itse en ole vielä aloittanut pakkaamista, koska koulua on vielä jäljellä. Eilen kun näki heidän tyhjän kotinsa, tuli ihan utopinen olo. Olenko minäkin tosiaan kohta täältä lähdössä? Sopeudunko minä enää kotiini? Onko kaikki muuttunut kotona ja minä en tunne enää paikkaa omakseni? Täysin käsittämättömiä ajatuksia on liikkunut viime päivinä harmaissa aivosoluissani. Kaikki varmasti menee hyvin ja pian ei muistakaan, että on joskus asunut liki vuoden ulkomailla. Jokin siinä kotiintulossa kuitenkin hermostuttaa.

Nyt on tiistai. Aamu. VIIMEINEN TENTTI alkaa tuossa 1,5 tunnin kuluttua. Heräsin miltei kukonlaulun aikaan kirjoittamaan vielä viimehetken lunttilappuja (huom! sallittuja sellaisia). Nyt alkaa olla jo sellainen tärinä päällä ettei lukemisesta tule enää mitään. Muutaman tunnin kuluttua on kouluvuosi takana. Olo on varmasti huojentunut. Toivon vain NIIN kovasti, että pärjäisin tässä kokeessa sen verran hyvin että saisin tästä jonkun muun kuin hylsyn. Nuo välikokeet eivät ole mitenkään hyvää lupailleet... Voiko sitä ikinä sanoa tehneensä parhaansa? Eikö sitä aina voisi lukea ja tehdä vähän enemmän? Jättää yöunet vaikka vähemmälle mikäli päivässä ei muuten tunnit tuntuisi riittävän. Olenko siis tehnyt parhaani, jos olen kerta nukkunut pitkiä yöunia? Inhottava ja ahdistava sanonta. Sanon sitä itsekin usein, mutta sisimmissäni en ikinä usko tehneeni parastani. Itsesääli - tuo mukava matkakumppani.

Tällä viikolla on luvassa vielä lukematon määrä kaikkea kotiinpaluuseen liittyviä asioiden hoitamista - palauta polkupyörä, lopeta pankkitili, hoida koulussa paparit kuntoon, siivoa, pakkaa yms. Onhan tässä kuitenkin vielä päiviä aikaa hoitaa asioita, ei siis järkyttävää stressiä, ainakaan vielä. Lentokentälle menokin selvisi kuin itsestään, kun yksi luokkatoverini lupasi minut kentälle Losiin saakka viedä. Sama tytteli vieläpä tulee kanssani Disneylandiin ja saadaan yöpyä jonkun hänen kaverinsa nurkissa meikäläisen viimeinen amerikanyö. Säästyy siis rahaa, kun ei tarvitse vuokrata autoa ja nukkua hostellissa ja samalla saa seuraakin. Eipähän sitä voisi enempää toivoa. 

Tällä viikolla säätkin ovat vihdoinkin olleet oikeasti kesäisiä. Tälle viikolla on luvattu joka päiväksi +26 tai +27. Täytyy yrittää vielä asioiden hoitamisen, siivoamisen ja pakkaamisen ohella löytää aikaa mennä kärisyttämään itseään tuohon uima-altaalle. Voipi toki olla, että siellä on muutama muukin ihminen. 

Täytynee alkaa valmistautumaan kouluun lähtöön. VIIMEINEN KOITOS EDESSÄ!!! TOIVOTTAKAA ONNEA JA PITÄKÄÄ SORMET RISTISSÄ, NYT SITÄ MENNÄÄN!! :D

Sex and the City

Se päivä koitti viimein, että pääsin katsomaan Sex and the City -elokuvan. Päätimme panna juhlatamineet päällemme, laittaa tukat nätiksi ja naamaan sotamaalaukset. Minä kokkasin meille kanaa kerma-pinaattikastikkeessa ja Sussie oli tehnyt omenapiirakan jälkiruoaksi. Taustalla pyöri Sinkkuelämää-sarjat jaksot ja tunnelma oli hyvin odottava. Kymmentä yli kymmenen elokuva vihdoin alkoi ja se oli ihan huippu. Enempää en tietenkään voi sanoa, siitä syystä jos tätä joku sattuu lukemaan, joka haluaa tuon elokuvan itsekin nähdä. Kaikille, jotka vähänkin tykkäsivät tuosta sarjasta tämä on MUST-elokuva!

Avasin eilen auringonottokauden Valencian uima-altaalla. Eikä se ollut edes niin karmeeta kuin olin kuvitellut. Mitenkään erityisen lämmintä täällä ei siis edelleenkään ole, mutta tarpeeksi matalana kun tuossa makoili, niin tuuli ei päässyt tunkeutumaan iholle. Aurinko paistoi kyllä täysin pilvettömältä taivaalta, joten kyllä siinä hyvin tarkeni pari tuntia itseään käristää. Oli vain niin ihana maata tekemättä yhtikäs mitään. Torstaina minulla oli sellainen tuska päivä, kun oli yhden labran deadline, yksi tuntikysely ja välikoe. Nyt minulla ei ole yhtään kotiläksyä tekemättä eikä mitään muutakaan hommaa kesken. Sain siis eilen nauttia stressaamatta mistään. Se tuntui kyllä taivaalliselta. Minulla on vielä jäljellä yksi labra, jossa pitää suunnitella t-palkkisilta. Sen tekemiseen menee kyllä paljon aikaa, mutta onneksi se on ryhmäprojekti. Sen lisäksi on vain yksi päätöskoe. Kaiken tuon jälkeen tämä kouluvuosi täällä on pulkassa! Aivan täysin käsittämätöntä! Onhan tässä jo valmis palaamaan Helsiki-Vantaalle, mutta kyllä tätä paikkaa ja näitä ihmisiä tulee ikävä. Ei voi mitään.

Tänään on kentien vuorossa rodeota Santa Mariassa ja käydään ehkä myös viimein Tanskalaisessa kaupungissam, josta mulla ei ole oikeastaan mitään haisua mitä se on, mutta eiköhän se ole vain enimmäkseen joku turistinähävyys. Mene ja tiedä tai ehkä tapauksessa menen ja sitten tiedän. Ü

Tytöt valmiina elokuviin.

Memorial Day weekend

Olipahan pitkä viikonloppu, vaikka en minä kyllä valita. Tuntui kuin olisi viettänyt viikon loman, vaikka oli vain yhtä päivää "normaalia" pidempi viikonloppu kiitos Memorial Dayn aiheuttaman ylimääräisen maanantaivapaan.

Torstaina illalla käytiin katsomassa Indiana Jones leffateatterissa. Olihan se aikamoinen pläjäys, mutta olihan se nyt käytävä katsomassa. Hienointa oli ehkä päästä katsomaan se sellaiseen vanhaan leffateatteriin. Oli jotenkin niin perus jenkkimeininkiä ettei ollut mitään rajaa.

Perjantaina käveltiin Susien kanssa Bishop Peakille. Mun piti itseasiass luovuttaa juuri vähän ennen ylös pääsyä, koska rupesi jostain syystä niin paljon heikottamaan. Onhan sinne ihan kiitettävästi matkaa ja pidettin yllä kyllä ihan hyvää vauhtia. En silti oikein tiedä, että mikä tuli. Voipi olla, että hartiat oli taas niin jumissa, että ne avautuivat vähän matkaa kiivettyäni, ja sitten alkoi veri kiertää jälleen ja se olikin keholle kummallinen tunne. Ei olisi ensimmäinen kerta. Kyllähän siihen matkaan kuitenkin meni 2h10min, että ihan kiitettävä aamulenkki. Illalla käytiin Morro Bayssa syömässä. En ollutkaan aiemmin käynyt siellä. Oli tosi makeeta päästä syömään ihan rantaan, eikä hinnoissa todellakaan ollut mitään rantalisiä!

Lauantaina päätettiin vähän irroitella. Viimeisestä kerrasta olikin kulunut jo melkein liian kauan. Ei ole vaan jostain syystä innostanut juopotteleminen viime aikoina. Ei se lauantainakaan oikein meinannut päästä vauhtiin, kun suunnitelmat menivät koko ajan uusiksi. Lopulta päädyttiin kuitenkin Sussien kämpille tyttöporukalla juomaan Cosmo-boolia ja hyvinhän se kelpasi tyttösille. Se ei kuitenkaan riittänyt saamaan meitä tarpeeksi nosteeseen, joten mun piti hakea kaapin kätköistäni fisupullo. Heti ensimmäisen snapsin jälkeen homma pääsikin vihdoinkin käyntiin. Eihän me kuitenkaan vain yhteen shottiin jääty, vaan pitihän se koko pullo juoda ja pullon tyhjennettyä kävin hakemassa vielä puolikkaan pullon samasta kätköstä. Se määrä saikin sitten riittää. Mulla virtaa riitti koko illaksi. Olin kuin illan emäntä, vaikka ei oltukaan mun luona. Siivoilin välillä ja kävin hakemassa ruokaa/juomaa mun luota ja pidin huolen että kaikilla oli aina juotavaa laseissaan. Illan edetessä saatiin mukaan myös vähän muitakin immeisiä jottein tarvinnut tyttöjen kanssa koko iltaa viettää. Kristinin talutin himaan siinä klo12 aikoihin ja Susie rupesi nukahtelemaan reilun tunnin kuluttua siitä. Sitten kerättiinkin kamat ja siirryttiin mun luokse iltaa jatkamaan. Mistähän sitä virtaa riittikin niin hyvin koko illaksi. Oli kyllä erittäin hauska ilta! Tulen kyllä kaipaamaan tuollaisia iltoja Suomeen palaessa.

Loppuviikonloppu menikin sitten ihan rauhallisissa merkeissä. Sunnuntai oli tietenkin tyypillinen krapulapäivä johon kuuluu paljon ruokaa ja hyviä leffoja. 

Ostin mä kyllä viikonlopun aikana itslleni housujakin. Kävin mun vakkari farkkupaikassa. Kesän takia siellä ei paljon kyllä farkkuja ollut myynnissä, mutta parit kivat silti löysin ja hinta ei päätä huimannut. Farkut maksoivat $9/kpl. Ostin sitten vielä kahdet "suorathousutkin" jotka olivat vähän kallimmat, mutta silti sain $100 neljät hyvin istuvat housut, joka on kyllä erittäin edukasta.

Viikkorytmi on nyt jotenkin vieläkin ihan sekaisin, koska maanantai oli vapaa ja tämä päivä mentiin kuitenkin koulussa maanantain lukujärjestyksellä. Huomenna sentään palataan normaaliin viikkorytmiin. Huomenna pitääkin lukea ja lukea ja lukea, koska torstaina on iso ja pelottava midterm MatLabista. Hui kauhistus!

Luvassa vielä sekalainen lajitelma kuvia viikonlopun varrelta.

Sussanne ja minä. Tässä vaiheessa ilta taitaa olla vasta alussa, kun on naamat vielä noinkin peruslukemilla.

Kuvat eivät todellakaan ole siis aikajärjestyksessä. Tässä vaiheessa yövahtimme George tuli juttelemaan meille ja kertomaan että mikäli sama meno jatkuu niin kaikki on ihan hyvin. Mä olen Georgen kanssa hyvää pataa, koska se on Suomi-fani. :)

Cayucos'n laituri. Niin tyypillistä Kalifornian rannikoilla.

Cayocos rantaviivaa. Sää oli ihan selkeä, mutta lämpötila ei kohonnut paljo 20 yläpuolelle, joten auringon palvominen bikinit päällä ei tullut kysymykseen.

Kristin kuvaa Susieta johonkin kouluprojektiin. Minä yritin välttyä tuolta, koska inhoan olla linssin edessä. Susielta se tuntui sujuvan ihan luonnostaan.

Desi ja elefanttihiiri. Illan hittituote fisun lisäksi.

Tyttötrio, Desi, Sussie ja Kristin juomassa jo hitiksi muodotunutta cosmo-boolia.

Outoa menoa

Tulin eilen kotiin pitkän koulupäivän jälkeen ja heti oven avattuani hoksasin ettei kaikki ole normaalisti. Pari sekunninsadasosaa aivot käsittelivät mitä on tapahtunut kunnes hoksasin, että olohuoneesta on haihtunut paljon tavaraa taivaan tuuliin. Televisio oli lähtenyt lätkimään samoin pari julistetta seiniltä yksi kannettava tietokone ja paljon muuta pienempää sälää. Astuin seuraavaksi keittiön puolelle ja avasin muutaman keittiönkaapin - kaapit olivat jotakuinkin täysin tyhjät. Poissa olivat kattilat, lasit, lautaset, haarukat, veitset, yms yms. Toinen kämppiksistäni oli siis muuttanut pois sillä aikaa kun olin koulussa. Ja oliko jätetty mitään lappua - no ei tietenkään. Oliko hän kertonut asiasta mitään aiemmin- no ei tietenkään. En edelleenkään tiedä mitä on tapahtunut, mutta hammasharjoja myöten kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet, joten ilmeisesti hän on todellakin lopullisesti muuttanut pois. 

Viime viikolla yhtenä iltana kun olin käymässä nukkumaan kuulin, kun toinen kämppiksistäni itki ja soitti ilmeisesti äidilleen ja sanoi haluavansa kotiin. Jotain muutakin kuulin kuinka hän ei jaksa enää jotain menoa ja jotain muuta. Nämä mun kaksi kämppistä ovat olleet kuin paita ja peppu syksystä lähtien, vaikka he eivät siis tunteneet toisiaan ennen CalPolya, mutta viime aikoina tunnelma on ollut vähän erilainen. En mä silti osannut kuvitella että toinen muttaisi pois. Ja varsinkin kun vielä se ei muuttanut pois, joka itki yksi ilta, vaan se toinen. Mua ei sinänsä ihan kamalasti haittaa tämä uusi tilanne, koska en ole ikinä tullut mitenkään hyvin toimeen tämän kämppiksen kanssa. Hän on sellainen pilalle hemmoteltu kakara, joka on niin teini kun teini nyt vaan vielä voi olla. Toisen kanssa sentään voi keskustella välillä ihan asiallisesti, vaikka kyllähän se kuuden vuoden ikäeron huomaa. Asiassa on vaan tosiaan se huono puoli, että tämä kämppis, joka nyt ilmeisesti muutti pois, hankki kaikki astiat ja muut keittiötarvikkeet. Joka tarkoittaa sitä, että nyt meillä ei ole juurikaan yhtään mitään. Onneksi otin Valencialta silloin muuttaessani keittiöpaketin, jossa on vähän perusastiastoa. On kuitenkin paljon asioita, joita ilman on vaikea tehdä mitään. Ei ole yhtään leikkulautaa, eikä ole kyllä yhtään veistäkään. Ei ole minkäänlaisia mausteita, ei edes suolaa tai pippuria. Ei ole paistilastaa eikä mitään mittavälineitä. Tässä on enää neljä viikkoa jäljellä, niin ei kyllä tee mieli ruveta ostelemaan mitään tuollaista sälää, varsinkin kun ylimääräistä rahaa ei enää kahdeksan kuukauden "työttömyyden" jälkeen paljoa ole. Täytyy yrittää keskustella sen jäljelle jääneen kämppiksen kanssa, että jos voisi jotenkin puoliksi ostaa jotain mitä ilman nyt on vähän hankala elää. Ilman suolaa nyt mikään ei ainakaan maistu millekään ja ilman veistä ei kyllä voi tehdä yhtikäs mitään. 

Tällaista kivaa täällä on tapahtunut. ;) Outoa, perin kummallista. 

Missä sulla on rusketusraidat?

Julie menossa uimaan. Vesi on ehkä n. +17 asteista, joka on kyllä mulle vielä aivan liian kylmää.

Baseball ottelu kampuksen kentällä. Vastakkain Mustang ja Long Beach. Me hävittiin ottelu.

Mustang ulkovuorossa ja joku Long Beachin joukkueesta on lyöntivuorossa. Pallot lähtivät lyönneistä todella usein taaksepäin, kohti katsomoa. En tiedä johtuuko se vaan joukkueiden huonosta tasosta, van kuuluuko se pelin henkeen.

Ranta Cayocusissa. Ihanan rauhoittava on tuo ääni, joka tulee aaltojen osuessa rantaan. Tämä ranta oli muutenkin hyvin rauhallinen.

Olipas ihanan rentouttava viikonloppu. Ja mitkä säät! Ihan mieletöntä. Perjantaista sunnuntaihin elohopea kipusi päälle +30 asteen. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä biitsille joka päivä. Perjantaina mentiin Avila beachille. Oli ihana päästä pois täältä Valenciasta, koska täällä ei tuullut laisinkaan, niin tämä oli ihan kamala pätsi. Rannalla oli ihana tuuli rannalta, niin siellä oli raikas olla. Vaarallistahan se oli tuon nahkan kärventämisen kannalta, koska väriä ei ollut käsivarsia lukuunottamatta vielä laisinkaan, ja kun tuuli mukavasti, niin ei tajunnut kuinka polttava se aurinko oli. Ilman sen suurempia kärventämisiä siitä päivästä kuitenkin selviittiin. Illalla mentiin tyttölöiden kanssa syömään italialaiseen ravintolaan. Minä tilasin taas pitsan, koska viimeinen pitsakokemukseni oli ollut niin kammottava. Tällä kertaa se oli kyllä suunnilleene samaa luokkaa. Tilasin mozzarella-tomaatti-pitsan, jossa ei ollut kyllä pohjan lisäksi juurikaan mitään syötävää. Siinä vieressä sitten katselin tyttöjen pasta-annoksia kateellisena. Varsinkin Susien lohipasta näytti (ja maistui) todella hyvältä. Oli pakko ottaa jälkiruoka, että saisi edes jotain hyvää makua suuhunsa. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt kyllä jättää sekin väliin. Otin juustokakun, mutta en kyllä ollut ollenkaan varma oliko se sitä mitä sain. Muutkin tytöt sitä maistoivat ja kaikki olivat ihmeissään. Eipähän tartte mennä siihen ravintolaan vähään aikaan uudelleen. Tai jos menen, niin tiedän, ainakin mitä ei kannata ottaa.

Lauantaina oli vuorossa jälleen Avila beach. Väkeä oli tietty paljon enemmän, koska muillakin oli vapaa-päivä, eikä vaan meillä. Tobias oli saanut perjantaina jo vähän liikaa aurinkoa, joten emme olleet rannalla kuin reilut kolmisen tuntia, joka oli kyllä meikäläisellekin ihan tarpeeksi. Oma nahkanikin alkoi jo punottaa joistain paikoista. Illalla mentiin sitten käymään Susien kanssa baseball-ottelussa. Se oli meille molemmille ensimmäinen kerta, ja ehkä myös viimeinen. Olihan se vähän haastavaa yrittää pitää mielenkiinto pelinkatsomisessa, kun ei ollut oikein noista säännöistä tietoa. Jotain samaahan siinä on pesäpalloon, joten jotain pesäpallon sääntöjä kertoilin Susielle. Tiedä sitten oliko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä. Peli oli kuitenkin tylsää seurattavaa, paljon hitaampaa kuin kunnon suomalainen pesäpallo. Löysinpahän kuitenkin matkalla peliin yhden baseballin, joka oli lentänyt ulos kentältä, joten yksi matkamuisto lisää kotiin vietäväksi.

Sunnuntaina mentiin Susien kanssa kahdestaan Cayucos beachille. Se on tuossa n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Siinä rannassa/kylässä ei muuten ole mitään ihmeellistä, mutta siellä on yksi kioski, josta saa taivalliisen hyviä voileipiä. Paikan erikoisuus on varsinkin tonnikalavoileipä ja voi että se maistuikin hyvälle. Olin käynyt kerran aikaisemmin tuossa paikassa, mutta siitä on aikaa jo 8 kuukautta. Pääsi siis myös vähän muistelemaan vaihtovuoden alkua samalla.

Koulukirja oli mukana joka päivä rannalla. Ja yritys oli hyvä. Lukemisesta vaan ei tullut mitään. Aina kun avasi kirjan ja alkoi lukemaan, niin nukahdin lähes samantien. Susie yritti lukea hänen tiistaina olevaan midtermiin ja hänkin nukahti aina kun otti kirjansa esiin. Oli kuin joku olisi iskenyt vasaralla takaraivoon ja antanut nuijanukutuksen.

Koko viikonlopun olen ollut ihan koomassa, enkä yhtään tiedä miksi. Olen nukkunut öisin paremmin kuin hyvin ja riittävän pitkään. Olen päivisin ollut aktiivinen ja paljon ulkona ja menossa. Silti olo on jatkuvasti tosi väsynyt. Tänään jatkuu sama meno. Otin tuossa äsken tunnin päikkärit, koska en vaan pysynyt enää hereillä. Nyt sain jostain kerättyä sen verran irti itsestäni, että sain vietyä pyykit koneeseen (joka piti hoitaa kylläkin jo eilen). Nyt kamppailen itseni kanssa siitä, että lähdenkö lenkille vain en. Tiedän että pitäisi, koska en ole moneen päivään käynyt. Väsymys panee kuitenkin hanttiin. Lisäksi pitäisi alkaa lukemaan torstaina olevaan midtermiin. Olen sen aineen kanssa niin kahoteilla, että pelkästään yhtenä iltana lukeminen ei riitä. Nyt tarvitsisi kunnolla energiaa jostakin. Olisiko jollain lahjottaa ylimääräistä energiaa minulle? Sitä kaivataan nyt kipeästi!

Kävin mä (taas vaihteeksi) lääkärilläkin viime viikon perjantaina. Sain jotain ihme "tappovoidetta" ja jotain pillereitä, että pystyn nukkumaan raapimatta itseäni verille öisin. Kysäisin lääkäriltä, että haittaako jos menen aurinkoon ihottumani kanssa. Hän sanoi, ettei itse menisi, koska kutina saattaa siitä vain pahentua. Minä tein vastoin hänen ohjeitaan ja nyt olen siitä ihan kiitollinen, koska aurinko näytti tekevät hyvää. Tietty vieläkin kutinaa on, mutta tämän kanssa nyt voi jo melkein elää. Mä siis odottelen pääsyä erikoislääkärille. Niiden on pitänyt soittaa mulla jo torstaista lähtien, mutta eipähän ole soittoa vieläkään tullut. Minä nyt en voi asialle yhtikäs mitään, koska minä en edes tiedä kuka tämä lääkäri on. Muuta en voi tehdä kuin odottaa. Tässä kyllä käy pian niin, että tauti lähtee pois ennen kuin lääkäriin asti pääsen, mutta sekään ei minua haittaisi ollenkaan. 

Ps. Meikäläinen on  kuukauden päästä jo Suomessa!!!

Arkinen aherrus

Kirjoitin kyllä jo eilen, mutta juuri kun olin julkaisemassa tekstiä, niin tämä sivusto jäätyi ja minun tekstini hävisi jonnekin hyperavaruuteen. Tuskinpa siinä meni mitään järin tärkeää unohduksiin, vain tavallista ajatuksenjuoksua.

Tänään aloitettiin veistoskurssissa seuraava projekti. Tarkoituksena on tehdä käsipari, siis ranteesta alaspäin. Toinen käsi tehdään muottiin valamalla ja toinen tehdään sitten savesta. Tein tänään Erinin kanssa muotit käsistä. Se oli melkoisen aikaa vievää puuhaa ja siinä tarvitsi kaverin avuksi. Ensiksi laitettiin käteen vaseliinia, jottei kipsi tarttuisi siihen kiinni. Tämän jälkeen käsi aseteltiin levyn päälle ja kaveri alkoi asettelemaan kipsiä käden päälle. Kipsiä piti laittaa sellainen lähemmäs viiden sentin kerros kaikkialle, jotta muotista tulisi tarpeeksi kestävä. Tämän jälkeen käsi otettiin irti alustasta ja muotin ensimmäinen puolisko oli valmis. Sitten laitettiin myös tähän muottiin vaseliinia, samasta syystä kuin aiemminkin , ja asetettiin käsi jälleen siihen muottiin, mutta tällä kertaa muotti oli alla ja käsi päällä. Sitten vain kaadettiin lisää kipsia, jotta saatiin muodostettua myös muotin toinen puoli. Tämän jälkeen muotti onkin valmis käytettäväksi. Seuraavalla kerralla päästäänkin valamaan muovista se itse käsi ja sitten vain kopioimaan savesta täsmälleen samanlaista,  mutta vain vastakkaista kättä. Minä yritin tehdä sellaista kättä, jotta äiti saisi ripustettua siihen sormuksia ja muita koruja. Edellinen sormustenpidike alias mörssäri kun on kuulemma viime aikoina joutunut kokemaan hieman kovia ja tämän vuoksi siltä on jouduttu amputoimaan molemman kädet ja pää. Ü Olihan akka jo ihan kypsään ikään ehtinytkin, koska olen sen muistini mukaan 9. luokalla tehnyt. 

Veistoskurssin luento-osuudella puimme kaikki naamiomme päälle ja söimme munkkeja. Ü Kiertelimme luokkahuoneessa naamiot päällä ihastelemassa toistemme maskeja. Jokainen sai antaa keltasen lapun mieluisimman naamion tekijälle. Minä en saanut yhtään lappua, snif, mutta sain kyllä opettajalta silti maininnan onnistuneesta maskista, joten se sentään lämmitti mieltäni. 

Olen tosiaan tutustunut myös tuolla kurssilla yhteen tyttöön, joka on tulossa käymään kesällä Suomessa. Hän menee kesäkurssille Tanskaan ja tuon kurssin puitteessa he tulevat käymään myös Suomessa. Lupasin näyttää hänelle Helsinkiä, jos vain saadaan aikataulut sopimaan yhteen. Tässä tytössä on vieläpä hauskaa se, että hänen isänsä on norjalainen. 

Tein tuossa juuri äsken ruokaa ja tietenkin söinkin. Nyt annan ruoan vähän laskeutua, ja sitten lähden lenkille. Saas nähdä mitä jalat sanovat. Kaksi edellistä kertaa kun olen käynyt lenkillä, niin on säärten ulkosyrjiin sattunut niin pahasti, ettei edes kävelystä ole meinannut mitään tulla, joten juoksemisen nyt on saanut unohtaa täysin. Onkohan taas tullut aika ostaa uudet lenkkarit. Viime kerralla kun ostin nuo kengät, niin minulle sanottiin ettei lenkkareita tulisi käyttää puolta vuotta kauempaa, vaikka ne siis lojuisivat sen koko ajan vain kaapissa. Ne kuulemma menettävät kykynsä tukea jalkaa. En tiedä onko tuo vain myyntipuhetta, mutta kengät ovat minulla nyt juuri sen puoli vuotta olleet käytössä ja nyt ne ovat alkaneet aiheuttaa minulle päänvaivaa. En kuitenkaan anna vielä periksi. En millään haluaisi taas ostaa uusia lenkkareita. Olisi niitä paljon mukavempiakin kenkiä joita olisi kiva ostella.

Tällä viikolla täällä on vihdoin ja viimein tulossa kunnon kelit. Luvassa on keskimäärin sellaista +27 astetta. Kyllä näitä kelejä onkin jo odotettu. Näillä näkymin siis ollaan pääsemässä biitsille ensi viikonloppuna. Kyllä tässä ollaankin jo vähän huolestuneena katseltu näitä säitä, eivät ne ole olleet ollenkaan niin kesäisiä kuin ollaan kuviteltu. Tuskin se helle kuitenkaan mitään motivaatiolle koulun suhteen tekee, mutta kyllä mieli on muuten pirteämpi, kun kesähelteet.

Huomenna pitäisi pitää esitelmä. Onneksi ei tarvitse kuitenkaan yksin mennä luokaneteen, vaan meidän ryhmässä on viisi ihmistä. Esityksen yhteiskesto ei saisi ylittää 15 minuuttia, joten yhden henkilön osuus ei todellakaan päätä huikaise. Olen pääpirteissäni oman osuuteni tehnyt, mutta pitänee se suunnilleen opetella ulkoa, ettei tarvitse alkaa mitään soveltamaan sitten esitelmää pitäessä. Olkoon esitelmä sitten millä kielellä tahansa, unohdan aina puolet mitä minun pitäisi sanoa. Yksinkertaisesti inhoan esitelmien pitoa, vaikka niitä ollaan ala-asteelta asti harjoiteltu. 

Jokohan tuo ruoka olisi sen verran laskeutunut, että voisi lähteä urheilemaan. Illala on luvassa vielä ainakin pyykin pesua, sillä alusvaatteet ovat kaikki pyykkikorissa. Ja mikäli ylimääräistä motivaatiota vielä jostain löytyy, niin yritän aloittaa myös MatLabin kotitehtäviä, mutta tämä siis vain kun ja jos motivaatiota riittää.